Siirry sisältöön

6 asiaa, jotka tekevät hyvinvointia tukevan työpaikan − nuoren näkökulma

Työyhteisö on minulle isoin yksittäinen työjaksamiseeni ja -hyvinvointiini vaikuttava tekijä, kirjoittaa Aleksi Haalahti.

Työllä on erittäin merkittävä vaikutus ihmisen yleisvointiin − vietetäänhän työn parissa ajallisesti suurin osa arkipäivistä. Jos työpaikka ei tue hyvinvointia, sillä on merkittävät seuraukset muuhun elämään. Seuraukset eivät näy välttämättä välittömästi, mutta pidemmällä aikavälillä tilanne saattaa aiheuttaa kerääntynyttä painetta, jolloin muu elämä alkaa kärsiä.

Iloinen ja stressitön työntekijä on paljon tuotteliaampi ja tehokkaampi kuin hermoromahduksen veitsenterällä tanssiva stressivuori.

Uskallan väittää, että merkittävä enemmistö meistä ei ole niitä, joihin työpaikalta tuleva paine ja stressi eivät vaikuta ollenkaan. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että työpaikka tukisi mahdollisuuksiensa mukaan työntekijöidensä hyvinvointia. On loppujen lopuksi myös työnantajan etu, että hyvinvoinnista huolehditaan: iloinen ja stressitön työntekijä on paljon tuotteliaampi ja tehokkaampi kuin hermoromahduksen veitsenterällä tanssiva stressivuori.

Tässä on kuusi aihealuetta, jotka minun mielestäni vaikuttavat eniten yleiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen töissä. Näihin asioihin työnantajan pitäisi pyrkiä, jotta hän antaisi työntekijöilleen mahdollisimman hyvän ympäristön työskennellä ja voida hyvin. Burnoutiin joutuvat tai leipääntyneet työntekijät eivät ole kenenkään etu.

Työyhteisö on minulle isoin yksittäinen työjaksamiseeni ja -hyvinvointiini vaikuttava tekijä. Työkaverit, joiden kanssa tulee toimeen ja joiden kanssa on hauska tehdä töitä ja joihin on luottamus, luovat sellaisen työilmapiirin, jossa on mielekästä ja toimivaa työskennellä. Omasta kokemuksestani hieman huonompaakin duunia jaksaa tehdä (vaikka ei välttämättä kannattaisi), kunhan työyhteisö kannattelee ja tukee toisiaan.

Luottamus eli se, että sinun kykyysi tehdä työsi, luotetaan. Silloin kukaan ei jatkuvasti tarkkaile työntekoasi, tuloksiasi tai ole muuten jatkuvasti arvioimassa sinua. Tämä tutkitusti lieventää stressiä, parantaa työn laatua ja tuottavuutta sekä vähentää esimerkiksi sairauspoissaoloja. Kukaan meistä tuskin pitää siitä, jos joutuu jatkuvasti olemaan varpaillaan tarkkailevan silmän alla ja varomaan, ettei vain vahingossa tekisi mitään väärin.

Joustavuus/Reiluus. Töiden puolesta tuleva joustavuus on merkittävä asia. Jos työpaikka joustaa työntekijää kohtaan silloin, kun hän sitä tarvitsee, tekee työntekijänkin mieli vastavuoroisesti joustaa, jos työpaikka tarvitsee sitä. Yleisesti voisi kuvailla, että reiluus työnantajalta työntekijää kohtaan luo turvallisen ja rennon ilmapiirin. Työntekijän on hyvä työskennellä tietäessään, että työ ei jyrää yli oman elämän kaikissa tapauksissa.

Vastavuoroinen kommunikaatio. Hyvin toimiva kommunikaatio on avaintekijä työn sujuvuudessa. Se, että kommunikointi toimii vastavuoroisesti niin työntekijöiden kesken kuin työntekijöiden ja johdon välillä, tuottaa työntekijässä tunteen, että hänen ammattitaitoaan arvostetaan ja että hänen mielipiteitään kuunnellaan ja että hänellä on vaikutusta työympäristöönsä. Odotukset, vaatimukset, työtehtävät, palaute, mielipiteet ym. pitäisi aina käydä läpi hyvässä hengessä.

Palkka & Edut. Voin itse valehtelematta sanoa, että palkka on erittäin iso motivoija ja jaksamisen antaja tiettyyn pisteeseen asti. Yhteiskunta pyörii loppujen lopuksi rahan ympärillä. Jos talous on kunnossa eikä tarvitse vahtia joka penniä, tuntuu, että työnteosta on konkreettista hyötyä. Vapaa-ajalla pääsee myös tekemään asioita, joita raha mahdollistaa. Työn raskauden ja palkan pitää olla tasapainossa. Eihän suurikaan palkka auta jaksamaan aivan hirveää työtä eikä myöskään ihanaa työtä tule tehtyä, jos siitä maksettavalla rahalla ei selviä laskuista.

Arvostus. Töiden kautta tuleva arvostus on iso osa omaa motivaatiotani töissä. Jokainen ihminen kaipaa sitä, että hänen saavutuksensa huomioidaan. Sitä, että häntä arvostetaan yksilönä ja pidetään tärkeänä osana työyhteisöä. Kun hyvä työnteko huomioidaan, se kannustaa ihmistä tekemään parhaansa ja jaksamaan läpi vaikeidenkin hetkien. Myöskin aivan perustason arvostuksella on vahva merkitys. Olipa ihminen sitten toimitusjohtaja tai pienimmistä pienimpiä osa-aikatunteja tekevä, olemme silti kaikki samanarvoisia ihmisinä. Meidän pitäisi pystyä tuntemaan, että olemme loppujen lopuksi kaikki samalla viivalla ja kommunikoida tämän edellyttämällä tavalla.

Aleksi Haalahti

Kirjoittaja on Mielihyvin duunissa -vaikuttajaryhmän jäsen. Hän työskentelee tsempparina Silta-Valmennusyhdistyksessä.

Tule kuulemaan nuorten ajatuksia kestävästä työelämästä: Onnistuneen työsuhteen alku nuoren näkökulmasta -webinaari 13.2.2024 klo 14−15.30