Siirry sisältöön

Vahvistamme oppilaitosten osaamista nuorten tukemisessa

Tervetuloa mukaan mielen hyvinvoinnin oppimistalkoisiin! Kohderyhmämme on erityisesti toisen asteen oppilaitokset. Pilotoimme ja tuotamme myös mielen hyvinvointia tukevia verkkokursseja ja itseopiskelumateriaaleja, jotka tarjoamme täällä käyttöönne.

Koulutuskalenteri oppilaitoshenkilöstölle


Oppilaitoksen henkilöstö, haluatko menetelmiä opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja oman osaamisesi vahvistamiseen?

Mielihyvin duunissa -hanke järjestää oppilaitoksille suunnattuja info- ja koulutustilaisuuksia kevään ja syksyn 2024 aikana.

Hankkeessa kehitetään sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää työelämää yhdessä nuorten kanssa. Tuemme oppilaitoksia, jotta opiskelijat saavat valmiuksia mielen hyvinvoinnin taitojen oppimiseen sekä koulutuksen aikana että työelämään siirtymävaiheissa.

Hevari eli henkilökeskeinen voimavaravalmennus

Sote- ja opetusalan ammattilaisten käyttöön suunnattu ryhmätyömenetelmä Hevari pohjautuu ratkaisukeskeisyyteen, positiiviseen psykologiaan ja toipumisorientaatioon. Sen tavoitteena on tukea nuoria oman identiteetin löytämisessä, sosiaalisten taitojen vahvistumisessa ja oman näköisen elämän toteutumisessa.

Hevari-opas on saatavilla suomen lisäksi englanniksi, ruotsiksi, arabiaksi ja venäjäksi. Löydät oppaan täältä.

Hevari-työmenetelmä on osa Mielenterveyden keskusliiton ja Aspa-säätiön Omat Avaimet 4You -toimintaa.

Itseopiskeltavat verkkokurssit opinnoissa jaksamisesta, työelämästä ja mielenterveyden ongelmista

Haluatko laajentaa osaamistasi ja ymmärrystäsi nuortenkin mielenterveyttä kuormittavista asioista − kokemusnäkökulmalla? Mielenterveyden keskusliiton maksuttomat ja kaikille avoimet verkkokurssit tarjoavat pohdittavaa ja lisätietoa myös mielenterveysongelmia kokeneita ihmisiä työssään kohtaaville ammattilaisille. Aiheina opiskelu, työelämä, ahdistus, masennus ja traumat. Kursseja voi käydä koska tahansa, täysin omaan tahtiin.

Lue lisää ja ilmoittaudu kursseille täältä!

Tulevat tapahtumat:

Mielen hyvinvointia tukevien verkkokurssien ja muiden opiskelijoiden ohjaamiseen tarkoitettujen menetelmien esittelywebinaari

Milloin: 30.8. klo 8.30–10 ja 13.9. klo 8.30–10, verkossa.
Kenelle: opetus- ja ohjausalan ammattilaisille 

Mitä: Webinaarissa esitellään Mielenterveyden keskusliiton verkkokurssit sekä Hevari- ja Minari-valmennusinfo opettajille, Kuntoutussäätiön Komo-, Point-, Ohjaten uralle- ja Spiral-menetelmien opastus yksittäisen opiskelijan ohjaukseen sekä Väestöliiton 8 askelta tasapainoisempaan elämään -verkkokurssi, joka on suunniteltu kehittämään nuoren tietoisuus-, tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Webinaarin sisältö on molempina päivinä sama.

30.8. järjestettävään webinaariin ilmoittautuminen 26.8. mennessä ja 13.9. järjestettävään 9.9. mennessä.

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä!

Menneet tapahtumat:

Hevari ja Minari -info

Milloin: to 14.3.2024 klo 14.00–14.30
Kenelle: oppilaitoshenkilöstölle

Mitä: Hevari eli henkilökeskeinen voimavaravalmennus on sosiaali-, terveys- ja opetusalan ammattilaisten käyttöön suunnattu ryhmätyömenetelmä, joka sisältävät voimavarakeskeisiä identiteettityöhön pohjautuvia menetelmiä. Näkökulmina toipumisorientaatio sekä voimavara- ja ratkaisukeskeisyys. Ammattilainen toimii ryhmässä valmentajana, ei terapeuttina. Hän ei tarjoa valmiita vastauksia eikä tee oletuksia.

Minari eli minivoimavaravalmennuksen avulla osallistujat voivat pohtia hyvinvointiin vaikuttavia asioita ja löytää uusia keinoja paremman arjen saavuttamiseksi. MINARI-valmennuksessa kokoonnutaan neljä kertaa.

Elefantti palasissa (osa 1) – Vinkkejä tahmaisiin opintoihin

Milloin: to 14.3.2024 klo 17.00–19.00
Kenelle: opiskelijoille SEKÄ opiskelijoita ohjaaville opettajille oman osaamisen vahvistamiseksi

Mitä: Mielenterveyden keskusliiton webinaari opiskelijoille, jotka pohtivat omaa jaksamistaan ja kaipaavat vinkkejä opintoihin ja sisäisen suorittajan vaimentamiseen

Nuorille suunnattujen Mielenterveyden keskusliiton verkkokurssien esittelywebinaarit opettajille ja ohjaajille

Milloin: pe 15.3.2024 klo 9.00–11.00 ja
to 21.3.2024 klo 14.00–16.00 (kaksi samansisältöistä infokertaa)Kenelle: Info on tarkoitettu opiskelijoille sekä opettajille.

Mitä: Mielenterveyden keskusliiton verkkokursseja opiskelijoille. Oppilaitoksen henkilökunta voi jakaa tietoa tai sisällyttää kursseja osaksi opetusta esimerkiksi yto-aineiden, valmentavien työpajojen tai Tuva-opintojen sisällöiksi. Voit tutustua aihepiireihin etukäteen täällä

Työkaluja ohjaukseen ja yksilövalmennukseen -infot

Milloin: ma 25.3. klo 15.00–16.00 ja
ma 8.4 klo 15.00 -16.00 (kaksi samansisältöistä infokertaa)
Kenelle: opettajille ja ohjaajille

Mitä: Kuntoutussäätiön testattuja Komo-, Point-, Ohjaten uralle- ja Spiral -työkaluja opiskelijan ohjauksen ja tuen tarpeen tunnistamiseen. Työkalut ovat laajasti oppimisen tukipalvelujen toimijoiden käytössä, ja niitä voi hyödyntää kuka tahansa henkilökohtaista ohjausta antava opettaja yhdessä opiskelijan kanssa. KOMO-kysely edellyttää ymmärrystä mielenterveyden ongelmista. KOMO:n osaversioita (Kysely oppimisen ongelmista) voi käyttää opettajatkin. Voit tutustua menetelmiin etukäteen täällä

Talous tasapainoon –webinaari

Milloin: ti 9.4.2024 klo 10.00–11.00
Kenelle: opiskelijoille, opettajille

Mitä: Talouspulmien kanssa painiville opiskelijoille vinkkejä talouden parempaan hallintaan ja mielenrauhan vahvistamiseen sekä opettajille oman osaamisen vahvistamiseksi ja talousasioita opettaville opettajille oman työn tueksi.

Elefantti palasissa (osa 2) – Tenttejä ja tuskailuja – päästä irti suorittamisesta

Milloin: 18.4.2024. klo 17.00–19.00
Kenelle: opiskelijoille SEKÄ opiskelijoita ohjaaville opettajille oman osaamisen vahvistamiseksi

Mitä: Mielenterveyden keskusliiton webinaari opiskelijoille, jotka pohtivat omaa jaksamistaan ja kaipaavat vinkkejä opintoihin ja sisäisen suorittajan vaimentamiseen