Annetaan yhdessä nuorille hyvä alku työelämään

Arat askeleet, jännittynyt kädenpuristus ja pälyilevä katse. Huomaan, miten meidän uusia työharjoittelijoita jännittää. Tapasimme ensimmäistä kertaa viikkoa aiemmin, ja tänään on se päivä, jolloin aloitamme yhdessä kahvilatöiden harjoittelun oman ohjaajan tukiessa uuden opettelua.

Päällimmäisenä tuntuu olevan arkuus, jonka uusi ympäristö, tuntemattomat ihmiset ja työtehtävät aiheuttavat. Tämä arkuus on kaikilla kuitenkin vain väliaikaista. Työharjoittelun edetessä huomaamme, kuinka nuorten varmuus lisääntyy ja arkuus vähenee. Kontaktin ottaminen työkavereihin ja asiakkaisiin lisääntyy, työotteet muuttuvat varmemmiksi, suupielet kääntyvät jännityksen sijasta oppimisen hymyksi.

Minun tekemisellä on merkitystä.
Minun osaamiselle on tarvetta.
Minä olen osallisena tämän kahvilan jokapäiväisessä arjessa.
Minut huomataan.
Minua opastetaan ja ohjataan, kun on tarvetta.

Kahdeksan viikon työharjoittelujakson aikana on hienoa huomata, miten nuorten taidot kehittyvät ja se, ettei kehittyminen rajoitu vain ammatillisiin taitoihin. Tämä jakso on myös tärkeä vaihe nuoren henkilökohtaisessa kasvussa. Tekemisen myötä nuori oppii itsestään: miten reagoin stressaaviin tilanteisiin, miten pystyn toimimaan tiimissä ja miten voin kommunikoida tehokkaasti muiden kanssa. Kun nuori voittaa pelkonsa ja oppii navigoimaan erilaisissa tilanteissa, hänen itseluottamuksensa kasvaa huomattavasti.

Kuunneltiinko sinua? Ohjattiinko sinua? Opastettiinko sinua?

Kun työharjoittelu on päättymässä, pidämme loppuarvioinnin yhdessä kahvilassa toimineen ohjaajan ja opiskelijan oman opettajan ja minun kanssani. Tilaisuudessa kyselemme myös opiskelijan ajatuksia kuluneesta työharjoittelujaksosta. On aina ilo kuulla, kun harjoittelijat kertovat, että heidät oli otettu ihanasti vastaan, heitä oli kuunneltu, ohjattu ja opastettu. Osa kertoo tajunneensa, ettei kahvila-ala olekaan oma juttu mutta huomanneensa myös, että kaikesta oppii ja että kerätyistä taidoista on hyötyä, vaikka päätyisikin vaikka autoalalle.

Huomaan näiden tilanteiden menevän syvälle sisimpääni − aika-ajoin jopa herkistyn. Olen Itse kahden nuoren aikuisen pojan äiti. Kun omat poikani ottivat muutama vuosi sitten ensiaskeleitaan työelämässä, kyselin heiltä usein, miten heidät oli otettu työpaikalla vastaan, miten heitä oli perehdytetty työtehtäviin ja minkälaisia työkavereita heillä oli. Onneksi työkaverit olivat olleet mukavia, vaikkakin perehdytysmateriaaleissa olisi ollut poikieni mielestä parantamisen varaa. Onneksi pojillani oli ollut rohkeutta kysellä, jotta työn oppiminen eteni toivotulla tavalla.

Kun omat poikani ottivat muutama vuosi sitten ensiaskeleitaan työelämässä, kyselin heiltä usein, miten heidät oli otettu työpaikalla vastaan.

On ensiarvoisen tärkeää, että työnantajat pitäisivät tuntosarvet pystyssä näiden nuorten kanssa, jotka ovat rakentamassa itseään omalla polullaan kohti aikuisuutta ja työelämää. Nuoret ottavat meistä myös mallia. Meidän jokaisen vastuulla onkin rakentaa työpaikoista sellaisia, että niissä on mahdollisuus oppia, tehdä virheitä, saada kehuja mutta saada myös rakentavaa palautetta siitä, miten saisimme työt sujumaan jouhevammin ja tarvittaessa sutjakkaammin. Vuorovaikutus työntekijöiden välillä on tärkeää. Tehdään näistä hetkistä yhdessä onnistuneita, koska hetkillä on pitkävaikutteisia vaikutuksia!

Marja Visti-Koskinen

Kirjoittaja on Mielihyvin duunissa -hankkeen asiantuntijaryhmän jäsen ja Kahvila Ipi Oy:n kehitysjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Helsingin Kalliossa toimiva Ipi Kulmakuppila tarjoaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille mahdollisuuden oppia ja kehittyä aidossa työympäristössä.