Siirry sisältöön

Lempeämmin kohti kesää

Teksti: Viihtykäämme lomillamme sellaisella tavalla, joka meitä itse kutakin viihdyttää ja virkistää.
Mielihyvin duunissa -hankkeen nuoret ovat kertoneet, miten opettajan hyvinvointi vaikuttaa välillisesti heidän hyvinvointiinsa. Jotta jaksamme taas kohdata opiskelijamme syyskauden alkaessa, muistetaan laskea lomalla irti suorittamisesta.

Opettajilla on tunnetusti pitkät kesälomat, joista moni muu haikeana haaveilee. Opettajien kesälomiin tai oikeastaan vapaajaksoihin liittyy myös paineita ja urakkaluonteista työntekoa juuri ennen vapaata. Opiskelijoiden valmistuminen, kesäopintoihin ohjaaminen ja syksyn aloitus työllistävät opettajien loppukevättä paljon. Lisäksi tämän keskellä opettajan pitäisi huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan.

Tästä syystä loma-ajattelu ohjautuu usein suuriin toiveisiin lomasta ja rentoutumisesta, loman suorittamisesta sitten kun ehtii lomailla. Tämä koskee varmasti kaikkia muitakin ammattikuntia, emme opettajina ole ainoita tässä ajattelussa.

Opettajan hyvinvointi heijastuu opiskelijoille kannustamisena, yksilöiden ja ryhmän huomioimisena, puuttumisena ryhmissä tapahtuviin epäkohtiin ja opetusta täydentävien ”kivojen juttujen” lisäämisellä opetukseen.

Mielihyvin duunissa -hankkeen nuoret ovat myös kertoneet meille kehittäjille, miten opettajan hyvinvointi vaikuttaa välillisesti heidän hyvinvointiinsa. Opiskelijoille opettajan jaksamisongelmat näyttäytyvät opettajan poissaoloina ja sijaisina, pinnan kiristymisenä, innostamattomuutena tai kannustuksen puutteena. Vastaavasti opettajan hyvinvointi heijastuu opiskelijoille kannustamisena, yksilöiden ja ryhmän huomioimisena, puuttumisena ryhmissä tapahtuviin epäkohtiin ja opetusta täydentävien ”kivojen juttujen” lisäämisellä opetukseen.

Jotta jaksamme taas kohdata opiskelijamme syyskauden alkaessa, muistetaan laskea irti suorittamisesta. Kesä ja itikat tulevat, juhannus vietetään, marjat kypsyvät, maisemat joko vaihtuvat tai pysyvät, toreilla tapahtuu. Sallitaan, että kesä kulkee omia polkujaan kunkin kohdalla. Viihtykäämme lomillamme sellaisella tavalla, joka meitä itse kutakin viihdyttää ja virkistää. Tärkeintä ei ole määrällinen suorittaminen, vaan oleminen tässä ja nyt.

Hyvinvoivaa kesää kaikille!

Kirsi Purhonen

Kirjoittaja opettaa ammatillisen koulutuksen opettajia TAMKissa ja toimii Mielihyvin duunissa -hankkeen oppilaitosyhteistyön koordinaattorina.