Suorituskeskeisyys vaarantaa hyvinvointimme

Elämme suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa toimintaamme ohjaavat raha, valta ja arvostus, sen sijaan, että ohjaisimme itse itseämme. Haluamme luonnollisesti saavuttaa asioita ja olla ylpeitä itsestämme, mutta onko tämä kuitenkaan lähtöisin meistä? Onko kyse kuitenkin vain yhteiskunnan ja kasvatuksen luomasta kuvasta siitä, millaisia meidän kuuluu olla? Ja saammeko me kyseenalaistaa tätä? Saammeko me pitää huolta omasta hyvinvoinnistamme?

Tämä johti siihen, että aloin miettiä, onko minusta ollenkaan työelämään. Päässäni pyöri vain ajatus, että tällaista elämä tulee jatkossakin olemaan, monta kymmentä vuotta.

Oma suorituskeskeisyyteni on sekä itse opittu taito että yhteiskunnan ja saamani kasvatuksen asettama lähtökohta, mistä on ajan myötä muotoutunut sisäistetty tapa toimia. Suorituskeskeisyyteni myötä olen saanut paljon erilaisia työkokemuksia, suorittanut opintoja nopeassa aikataulussa ja saanut tästä kehuja, positiivista palautetta ja arvostusta. Mutta millä hinnalla?

Tähän hintalappuun sisältyvät kaikki muut elämäni osa-alueet. Suorittaminen työelämässä ja opinnoissa on jatkuvasti ottanut pois ihmissuhteista, kotitöistä, arjen hallinnasta, liikunnasta, palautumisesta, mielenterveydestä ja hyvinvoinnista. Yleinen jaksamiseni oli vuosia heikkoa ja johti useampaan otteeseen pienempiin ja suurempiin burnoutteihin. Monet kerrat tiedostin itsekin, että nyt on liikaa meneillään, mutta vuosien saatossa olin tottunut kuormittuneisuuteen ja nopeaan vauhtiin. Olin alkanut pitää sitä normaalina ja oppinut jopa nauttimaan siitä. Yhteiskunta oli saanut minut ajattelemaan, että näin sen kuuluukin olla.

Onko elämässäni asioita, joista nautin?

En missään vaiheessa siirtynyt kokonaan työelämään, vaan pallottelin opiskelun ja työelämän välillä. Samaan aikaan omassa henkilökohtaisessa elämässäni minulle tapahtui jatkuvalla syötöllä monia kuormittavia asioita. Uskottelin itselleni, että pystyn ja että minun pitää pystyä hallita kaikkia elämän osa-alueita samanaikaisesti. Kun sain kehuja ja arvostusta siitä, kuinka hyvin muiden silmissä jaksan ja suoriudun asioista, se vahvisti entisestään omaa tunnettani siitä, että minun pitää pystyä suoriutumaan kaikesta. Muiden ihmisten mielipiteistä ja arvostuksesta tuli minulle tärkeämpää kuin omasta hyvinvoinnistani ja mielenterveydestäni. Tarpeeni miellyttää muita alkoi näkyä aina vain enemmän niin yksityiselämässä kuin myös työelämässä.

Suorittaminen työelämässä ja opinnoissa on jatkuvasti ottanut pois ihmissuhteista, kotitöistä, arjen hallinnasta, liikunnasta, palautumisesta, mielenterveydestä ja hyvinvoinnista.

Tämä johti siihen, että aloin miettiä, onko minusta ollenkaan työelämään. Päässäni pyöri vain ajatus, että tällaista elämä tulee jatkossakin olemaan, monta kymmentä vuotta. Olin yrittänyt vuosia tsempata itseäni ja hokea, ettei elämä tule aina olemaan näin kuormittavaa. Kuitenkin nyt huomasin, että epätoivo ja toivottomuus alkoivat nousta aina vain enemmän pintaan.

Kesti monta vuotta, ennen kuin ymmärsin alkaa kyseenalaistaa asioita. Havahduin viimein siihen, etten tee enää asioita juuri ollenkaan itseni takia. Elämässäni oli todella vähän sellaisia asioita, joista aidosti nautin ja jotka eivät kuormittaneet minua. Sain tästä havahtumisesta ja sen herättämistä monista voimakkaista tunteista motivaation alkaa muuttaa asioita. Kysymys kuitenkin kuului: miten?

Itsetuntemus auttaa irti suorituskeskeisyydestä

Muutos ei tapahtunut nopeasti. Se vaati paljon itsetutkiskelua ja monien vuosien ajalta kertyneiden toimintamallien purkamista ja uudelleen rakentamista. Se vaati niin omien rajojen vetämistä ja minäpystyvyyden rakentamista uudelleen kuin myös oman identiteetin pohtimista. Lisäksi motivaatiota piti etsiä uudestaan, aivan toisenlaisista paikoista kuin aikaisemmin.

Etenkin itsetuntemuksen avulla olen pystynyt päästämään irti suorituskeskeisyydestä. Hyvän itsetuntemuksen avulla on mahdollista kehittää myös itsensä johtamisen taitoja. Minulle itsensä johtamisen taidot tässä kontekstissa tarkoittavat taitoa toimia yhteiskunnan jäsenenä tehden asioita, joista nautin ja saan energiaa ja motivaatiota, samalla pitäen huolta omasta hyvinvoinnistani. Olen myös pystynyt löytämään suorituskeskeisyyden tuomia taitoja, joista olen halunnut pitää kiinni, esimerkiksi ajanhallinnasta ja aikataulutuksesta.

Suorituskeskeisyydellä tulee olemaan yhteiskunnassamme aina oma paikkansa. Siinä on positiivisiakin puolia, mutta mielestäni olisi tarpeellista pysähtyä pohtimaan, ovatko muutamat positiiviset puolet kaikkien negatiivisten arvoisia ja mitkä ovat pitempiaikaiset vaikutukset. Suorituskeskeisyys on ennen motivoinut ihmisiä, mistä yhteiskunta on hyötynyt, mutta kuten olemme huomanneet, näin ei enää tapahdu. Kun nuoret alkavat kyseenalaistaa näitä asioita, tulee sen olla merkki myös aikuisille pysähtyä, kuunnella ja reflektoida.

Emilia Haltia

Kirjoittaja opiskelee yhteisöpedagogiksi Turun humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja suoritti työharjoittelunsa Mielihyvin duunissa -hankkeessa.